Viheralueiden hoitotyöt

Eikö aika riitä piha-alueiden kunnossapitämiseen ja hoitotyöt jäävät? Onko yrityksesi tai taloyhtiön piha-alue ankea ja huonosti suunniteltu? Meiltä saat ammattilaisen palvelut myös pihan hoitoon - sinun ei enää tarvitse huolehtia pihakasvien voinnista.

Hoidamme yksityispihojen lisäksi taloyhtiöiden, seurakuntien ja julkisten rakennusten piha-alueiden hoitotyöt. Pensaiden leikkaus, nurmikon leikkaus, lannoitus, kevät- ja syyskunnostukset, kaikki pienemmät ja suuremmat työt hoituvat ammattitaidolla.

Kunnostamme vanhaa tai teemme kokonaan uuden pihan

Pystymme myös hyödyntämään aiempien töiden panostukset, ei ole syytä heittää vanhaa suunnitelmaa tai kasvistoa roskiin jos niistä hyvällä uudella suunnittelulla ja kunnostuksella saa toimivan ja raikkaan uudistetun viheralueen. Huolehdimme alueen jatkuvasta hoidosta, rakennettu viheralue voi menettää kauneusarvonsa jo muutamassa vuodessa ilman asianmukaista hoitoa.

Meiltä saat tarvittaessa myös juuri sinun pihaasi koskevan hoito-oppaan, jonka avulla pystyt säilyttämään ympäristösi viihtyisänä ja toimivana mahdollisimman pitkään. Mikäli aikasi tai mielenkiintosi kohdistuu johonkin muualle, esimerkiksi lomiesi aikaan, ammattitaitoiset työntekijämme huolehtivat mielellään ympäristösi kunnosta ja toimivuudesta. Mikään ei ole kauniimpaa kuin hyvin hoidettu ja ylläpidetty vihreä ympäristö.

Teemme hoitotyöt erillislaskutuksena tai halutessasi voit tehdä kanssamme pitempiaikaisen sopimuksen.

Teemme mm.

  • Viheralueiden hoitotyöt
  • Puiden ja pensaiden leikkaus
  • Kasvustojen siistiminen ja kitkentätyöt
  • Nurmikon leikkaus, hoito ja korjaukset
  • ​Kastelu
  • Haravointi
  • Istutusalueiden kitkentä
  • Lannoitukset ja kasvinsuojelu
  • Piha-alueiden kevät- ja syyskunnostukset
  • Alueurakat
  • Ruukkuistutukset taloyhtiöille ja yksityisille
  • Kasvien talvi- ja kevätsuojaus
  • Pihan stailaus esim. asuntomyyntiä tai ylioppilasjuhlia varten
  • Puunkaadot

Haluan lisätietoa viheralueiden hoitotöistä